maanantai 10. kesäkuuta 2013

Pitsiunelma

Mun eiliset kynnet oli vielä hyvässä kunnossa, yhdestäkään ei ollut kulunut yhtään pois, mutta mun oli aivan pakko saada toteuttaa tää idea heti! Mulla oli joskus tämmöiset samantapaiset pitsikynnet, pohja oli myös valkoisella ja leimat oli mustalla. Nyt ajattelin kokeilla vähän erilaista toteutusta. 





Tuli paljon pirtsakammat, kun leimasi kahdella värillä. Siltikin niistä vielä puuttui mun mielestä jotain, niin laitoin muutaman strassin jokaiseen kynteen. Näistä tuli mun mielestä oikeen kivat, viitsii katsella useamman päivän. :)

Tein äsken uuden bannerinkin. Olin jo niin kyllästynyt siihen vanhaan, mutta olihan sekin ehtinyt olemaan siinä jo vuoden, joten oli jo aikakin vaihtaa. Mitäs mieltä te olette siitä?:)

Aamulla mulla oli mun lakkalaatikon siivousprojekti. Siitäkin on jo vierähtänyt aika paljon aikaa, kun ihan kunnolla olen sen siivonnut. Nyt on taas mukavempi hakea lakkoja, kun tietää missä mikäkin on. Geelit ym. ovat pysyneet sen verran siistimmin, ettei niitä tarvinnut järjestää uudestaan. Kuitenkin aika paljon harvemmin niitä käytetään. Varsinkin, kun itselläni ei ole geelejä.

26 kommenttia:

  1. Oi ihanat kynnet! Tykkään tosi paljon myös uudesta bannerista (:

    VastaaPoista
  2. Näkin on tosi kivat!!!!<3 "Unelma" sopii otsikoksi hyvin.=D:) Ja tykkään tosta uudestakin blogista paljon. Oot hyvä kuvien ottamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) heh :D kiva että tykkäät! kuvaamistakin on jo aika kauan tullut harrastettua/harjoiteltua

      Poista
  3. ihanattt<3 mulla ittellä ei oo tollasia konadeja jolla vois leimata koko kynnelle tai tollasta pitsiä, vaan se m36. mistä vois tilata halvalla pelkkiä konad laattoja? ihanat kynnet ja banneri ja koko blogi <3

    erilaisiakynsia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) esimerkiksi mimax.fi'ssä myydään suht halvalla konad laattoja, ja ainakin on luotettava paikka, kun tuotteet tulevat suomesta.:) paljon kiitoksia!!:)

      Poista
  4. Ihanat kynnet! :)
    http://www.iltalehti.fi/catwalk/2013061017133700_ca.shtml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)
      Äitikin näytti mulle eilen tuo kilpailua, täytyykin osallistua:)

      Poista
  5. teet tosia ihaniakynsiä olenkin seurannut sun blogia melkein alusta lähtien vaikken lukija olekaan (ei ole omaa blogia), mutta ihana banneri ja ihanat kynnet<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 kiva kuulla, että joku on jaksanut seurailla mun töherryksiä niinkin kauan :D

      Poista
  6. voisitko tehä videon missä teet jotkut kynnet se ois tosi kiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy katsoa, jossei tule videota, niin ainakin kuvallinen tutoriaali:)

      Poista
  7. Ihanat kynnet taas!! Miten joku vi olla noin hyvä lakkaamaan kynsiä!=)
    http://choconailsbyhanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Wau teetpä upeita kynsiä! Tosi kivoja ideoita saa täältä. :)

    VastaaPoista
  9. Voi ei! IHANAT KYNNET!! Oon kateellinen ku en ite osaa tehä :3

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kynsiä! Oot tosi taitava :)

    VastaaPoista
  11. Jos kopioidaan toisen idea ihan värejä ja postauksen otsikkoa myöten, olisi hyvän tavan mukaista ilmoittaa lähde ja laittaa siihen linkki. T. Olmi Pienestä kynsiblogista

    http://pienikynsiblogi.blogspot.fi/2009/07/pitsiunelmia-osa-ii.html

    VastaaPoista