torstai 25. syyskuuta 2014

Hempeät raitakynnet

Moikka! Tänään mulla oli taas lakkaus päivä, kun ehti hyvin, koska huomenna ei ole koetta, niin kuin melkein joka muu päivä tällä viikolla on ollut. Ja olisin kyllä varmaan muutenkin tehnyt uudet kynnet tänään, koska oikeasta kädestä alkoi jo vähäsen vanhat kulumaan. 
Tällä kertaa mun ei edes tarvinnut itse suunnitella kynsiä, koska mun kaverit teki sen mun puolesta. :) Pohjalle lakkasin pari kerrosta Loréalin Perle de jadea. Normaalisti en odottele lainkaan lakkakerrosten kuivumista, mutta tänään odottelin vähän aikaa, koska kerrokset taisi olla aika paksuja. Sitten otin taas Kissin Soft purplen, mutta tällä kertaa tein pysty viivoja. Tyveen laitoin vaaleanpunaisia strasseja. 

lauantai 20. syyskuuta 2014

Uutta kynttä pitkästä aikaa!

Moikka pitkästä aikaa! Nyt taisi olla kaikkein pisin aika tämän blogin historiassa ilman postauksia, mutta hengissä silti ollaan! Mulla oli oikean käden kynnet niin huonossa kunnossa, ettei tehnyt mieli oikeen lataka kynsiä. Vaikka eihän ne vieläkään niin hyvässä kunnossa ole, kuin vasemman käden. Nyt kuitenkin ajattelin taas koittaa jatkaa normaalia postailua. :)
Pohjalle lakkasin ruskean Oriflamen Glossy taupen. Koristeluihin halusin jotakin liilaa ja otin Kissin Soft Purplen ja aloin vetelemään vain viivoja ilman mitään suunnitelmaa. Kuviosta tuli silti aika kiva oikeastaan! Liilan viereen vedin vielä viivan kultaisella Kissin lakalla. Eikä tekemisessä mennyt kuin reilu puolituntia! Eli suht nopea lakkaus. :)