tiistai 29. joulukuuta 2020

Välipäivien lumihiutalekynnet

Moikka! Olin ajatellut lakkaavani vielä yhdet jouluiset kynnet tänä vuonna, mutta päädyinkin vain talvisiin lumihiutaleisiin ja säästän jouluideat ensi vuoteen. 

Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Essie - Polar-izing
-Born Pretty - Blueberry Macaron ja Shannon Macarons
-Harunouta - L056

Toin talven taas kynsille, kun täällä ei lunta juurikaan ole. Joulupäivänä satoi hieman, mutta nekin vähäiset lumet suli melkein yhtä nopeasti pois, kun tulivatkin. Valitsin pastelliset sävyt ja lumihiutaleet ei pomppaa ensimmäisenä yksinään silmille. Näistä tuli ihan kivat talviset kynnet. Katsotaan ehdinkö tekemään uudeksi vuodeksi vielä teemaan sopivat. 

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Rauhallista joulunaikaa!

Moikka! Joulu alkaa olla jo todella lähellä! Aloitin päiväni lakkaamalla kynnet, jotta varmasti on aikaa siihen. 
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Kiara Sky - Dream Illusion
-Moyra - Valkoinen folio leimauslakka
-Bluesky - Kultainen folio
-Harunouta - L056
-Nicole Diary - 197

Tilasin tämän Kiara Skyn Dream Illusionin joulua varten jo marraskuun lopussa. Heti kun sain sen käsiini, päätin, että säästän sen jouluaaton kynsiä varten. Se on jo niin kaunis yksinäänkin, ettei se kovin ihmeellisiä koristeluja vaadi. Kokeilin kuitenkin ensimmäistä kertaa Moyran folio leimauslakkaa ja foliota. En ole ikinä ennen käyttäny kynsillä minkäänlaisia folioita, joten ensimmäiseksi kokeiluksi olen näihin ihan tyytyväinen. En tiedä innostuinko vain leimailemaan vähän liikaa ja kynsistä saattoi tulla hieman sekavan oloiset, koska joka kynnessä on eri kuva. Mutta ainakin ovat silti jouluiset! 

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!💝

maanantai 21. joulukuuta 2020

Lahjapaketteja!

Moikka! Olin suunnitellut lakkaavani kynnet tänään. Ennen lakkaamista oli kuitenkin niin paljon muutakin tekemistä, etten mitään kovin erikoista alkanut kynsille tekemään. 
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Essence - Say Something
-Konad - Punainen leimauslakka
-Orly Matte Top
-Moyra Stamping Plate 36 - Winter Is Coming

Päädyin vaan leimaamaan nopeasti jotkut jouluiset kuvat ja tällä kertaa kuviksi valikoitui uudesta Moyran joululaatastani lahjapaketit. Viime postauksessa kehuin uutta Moyran päällyslakkaani, mutta tällä kertaa onnistuin levittämään sillä leimoja useammasta kynnestä. En tiedä johtuuko se siitä, että yritän olla niin varovainen, että tyrin päällyslakan kanssa aina jo sen takia. 

Ajattelin tehdä keskiviikkona vielä joulukynnet jouluaattoa varten ja toivon, että niiden tekemiseen minulla olisi hieman enemmän aikaa.

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Jouluiset ruudut

Moikka! Eilen leimailin kynsille ruutuja ja poron. 

Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Opi - Die Another Day ja Love.Angel.Music.Baby..
-Born Pretty - Aloof, 1#, 3# ja 4#
-Nicole Diary - 197 ja 019

Näistä ruuduista tulee mieleeni jokin vanha jouluinen pöytäliina tai verhot. Ja kynsillä tämä kuosi näyttää aika hauskalta. Nimettömiin leimailin muutamat lumihiutaleet, jotka ei tosin näy kuvissa kunnolla ja niiden päälle poron.
Tilasin CesarsShopista lisää päällyslakkaa ja otin kokeiluun Moyran leimaus päällyslakkaa. Muuten se toimi mielestäni todella kivasti, mutta poroihin se levitti ihan hieman kultaista. Siitä huolimatta vaikutti hyvältä, vaikkei toki kuivu ihan niin nopeasti kuin vaikka Sechen päällyslakat. Hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä! 

perjantai 11. joulukuuta 2020

Piparkakkuja!

Moikka! Jouluteema jatkuu kynsillä ja nyt oli joulupipareiden vuoro päästä kynsille. 
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Gina Tricot - Luxurious
-Kiara Sky - Sun Kissed
-Born Pretty - 4#
-Moyra Stamping Plate 85 - Boxing Day

Yritin jo viime jouluna tehdä tällaisia piparikynsiä tällä laatalla, mutta jostain syystä silloin ne eivät onnistuneet. Ja silloin itseasiassa minulla ei edes ollut näin hyvän väristä piparinruskeaa kynsilakkaa, mutta tämän Kiara Skyn Sun Kissedin tilasin ihan vartavasten joulua ajatellen. Toki sille tulee varmasti muutenkin käyttöä. Aikamoinen homma oli väritellä nämä pikkutarkat leimat ja vielä kymmeneen kertaan. Lopputuloksesta tuli kuitenkin aika söpö, joten vaivannäkö kannatti! 

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Orjanlaakereita

Moikka! Tänään oli taas kynsienlakkauspäivä. Nyt ei onneksi ehtinyt kulua montaa viikkoa edellisistä. 

Käytetyt lakat:
-Opi - Coca-Cola Red
-Flormar - Oasis ja Over the Alps
-Born Pretty - Aloof
-Orly Matte Top

Minulla on leimauslaattakokoelmassani aika monta joululaattaa ja täytyy myöntää, että siellä on taas kaksi uutta. Jostain syystä silti teki tänään mieli ihan vaan itse maalailla kuviot, vaikka laatoissa niitä olisi ollut vaikka millä mitalla. Ja täytyy kyllä sanoa, että oli aika kivaa puuhaa pitkästä aikaa. Pitäisi varmaankin enemmänkin maalailla koristeluja vapaalla kädellä, mutta se leimaaminen tuntuu aina niin helpolta ratkaisulta, kun kuvat löytyvät sieltä valmiina. Toki näitäkin molempia tekniikoita voisi yhdistellä. Tähän lakkaukseen olen aika tyytyväinen! 😊

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

1. Adventti

Moikka! Ensimmäisen adventin kunniaksi tein ensimmäiset jouluiset kynnet tälle vuodelle.
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Opi - Die Another Day
-Born Pretty - 4#
-Uber Chic Plate 6-01

Leimat eivät jostain syystä onnistuneet tällä kertaa laisinkaan. Kaikkiin jäi reikiä vähän sinne ja tänne ja osassa reunatkin näyttävät epäsiisteiltä. En tiedä mitä tein tällä kertaa väärin, sillä leimasimessakaan ei pitäisi olla mitään vikaa. Katselen muutenkin aina vähän kateellisena muiden täydellisiä leimauksia, kun tuntuu ettei omani ole koskaan yhtä virheettömät. Ehkä kuitenkin jonakin päivänä löydän sen oikean tekniikan tähänkin puuhaan. 

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Syksyiset lehdet

Moikka! Taas ehti vierähtämään vähän pidempi tovi postausten väliin kuin olin ajatellut. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa alkaa jo tuntumaan siltä, että selviän kouluhommista ja ehdin jopa tekemään kaiken ajoissa. 
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Essence - We Go Together
-Colour Alike - Warm Sand
-Born Pretty - 3# ja Natural World - L003
-Orly Matte Top 

Nämäkin kynnet tein jo pari viikkoa sitten, mutta en vain yksinkertaisesti ole ehtinyt postaamaan niitä aiemmin. Välillä on ollut pakko rentoutua ihan ilman tietokonetta koulutöiden aherruksen jälkeen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että pikkuhiljaa helpottaa ja ehdin toivottavasti tekemään joulukynsiä vähän tiuhempaan tahtiin, mitä nyt olen ehtinyt lakkailemaan. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Opi - Drama at La Scala

Moikka! Minulla on koulutehtäviä tällä hetkellä niin paljon, että tuntuu etteivät ne tekemällä lopu. Siksi näidenkin kynsien postaaminen vähän venyi pidemmälle kuin ajattelin. 
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Opi - Drama at La Scala
-Essence - Walking On Sunshine ja I am What I am
-Born Pretty - 4# ja BP-L046
 
Tässä lakkauksessa pääsi kaksi uutta lakkaa kokeiluun, nimittäin Opin Drama at La Scala ja Essencen Walking On Sunshine. Tämä lakkaus syntyi kätevästi etäluennon aikana. Minun on helpompi keskittyä kuuntelemaan, kun saan samaan aikaan tehdä jotain. 
Valitessani lakkoja epäröin vähän tätä väriyhdistelmää, mutta kynsien valmistuttua huomasin, että näistä tuli mielestäni yhdet hienoimmista kynsistäni pitkään aikaan! Kannattaa näkökään siis poistua välillä omalta mukavuusalueelta. 

maanantai 19. lokakuuta 2020

Opi - Leonardo's Model Color

Moikka! Taas on yhden pari viikkoa vanhan lakkauksen aika päästä blogiin. 
Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Opi - Leonardo's Model Color
-Born Pretty - Shannon Macarons ja BP-L014

Olen ostanut viime aikoina uusia lakkoja vähän sieltä sun täältä. Tämän Opin lakan ostin poiketessani Sokos Emotionissa, eikä kahta sekuntia kauempaa tarvinnut miettiä, että ostanko vaiko en. Tämä näyttää pullossakin jo todella kauniilta ja kynsillä melkein vielä kauniimmalta! En halunnut peittää sitä paljoakaan koristeluilla, joten päädyin leimaamaan vain pariin kynteen kuvat.