keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Mustaa, valkoista ja kultaista blingiä

Moikkamoi! Oon viettäny tänään kynsien parissa jo pari tuntia, vaikka ei ite lakkaamisessa olis menny niin kauaa, jos olisin suunnitellut kaikki kynnet valmiiksi. Muut kynnet "rakensin" nimettömän ympärille. 




Mulla oli joskus viime talvena, helmikuun paikkeilla jos muistan okein, tän tapaset kynnet. Tai siis väreinä oli silloinkin musta, valkoinen ja kulta ja jokanen kynsi oli erilainen. Ne oli vähän yksinkertaisemmat näihin verrattuna, pääset kurkkaamaan niitä tästä. Taidan tykätä näistä uusista enemmän! Muistin vasta puolessa välissä kynsien tekoa, että aikasemminkin tän tapasta oli ollut. 

Jouduin tuunaamaan ite vähän tota kultasta Konadin leimauslakkaa, siinä oli niin huono pigmentti! Leimat erottui hädintuskin valkoiseltakaan pohjalta. Onneksi mulla on pieniä Saksasta tilattuja väripigmentti purkkeja, ja juuri muutaman viikko sitten edellisessä tilauksessa tuli kultainen. Normaalisti oon käyttäny niitä pigmenttejä vaan geelien värjäämiseen, kun oon tehnyt äitille kynsiä. Ihmettelen vaan, että miten leimauslakassa voi olla niin huono pigmentti, kun yleensä leimauslakkojen pitäisi olla tosi peittäviä. :0 

10 kommenttia:

  1. Nuo hunajan väriset strassit sopii tosi hyvin mustalle pohjalle. Pikkurilli on mun lemppari, tekee ihan mieli apinoida.
    Oon lukenut, että Konadin kultaisessa ja hopeisessa leimauslakassa on tosi huono peittävyys. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ainakaan hopeinen ei käy leimaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mustan kanssa sopii melkeen mikä vaan. Mäkin tykkään eniten pikkurilleistä! :)
      Mullakin on tullut paljon vastaan huonoa kommenttia noista leimauslakoista. :/ Eli hopeista konadin leimauslakkaa munkaan ei siis kannata hankkia.

      Poista
  2. Tykkään juhlavasta värimaailmasta ja siitä että kynnet ovat erilaisia keskenään. Oikein kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Mäkin aattelin pitkästä aikaa tehdä kaikista kynsistä erilaiset, on se niin kauan mielessä ollut.

      Poista
  3. Ihanat kynnet! Suositteletko tilaamaan MiMaxilta kynsitarvikkeita? Luin koko blogin läpi ja melkein kuolin ku oli niin ihanii kynsii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) joo, mimaxilta on tullut tuotteet aina parissa päivässä ja on laadultaan ollu hyviä.

      Poista
  4. Ihanat kynnet! Mistä ostat näitä kynsituotteita? Itse tahtoisin nimittäin kokeilla kaikkea kivaa, mutta en tahdo löytää mistään tavikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Joo sori en oo julle mut . Mä kysyin samaa kysymystä siltä Se Sano et mimaxilta

      Poista
    2. Kiitos! :) juu mimaxilta oon tilannut jonkin verran kaikkea että kannattaa kattoo sieltä :)

      Poista