keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kukkadecal kynnet

Moikka moi pitkästä aikaa! Toivottavasti ketään ei luule, että olisin ihan lopettanu. Mulla oli 5 ja puoli viikkoa geelikynnet, jonka takia en sitten oikeen voinut lakkailla. Oikeassa kädessä kynnet oli todella huonossa kunnossa ja lohkeili aina kun vähänkin kasvoi pidemmäksi. Nyt geelien alla ne oli päässyt kasvamaan, ja on nyt pidemmät, kuin pitkään aikaan. Tässä kuitenkin vielä yhdet kynnet ennen geelikynsiä.
Lakkakuvan olin ilmeisesti unohtanut ottaa, kun ei mistään tiedostoista löytynyt. Pohjalla on kuitenkin Yes Loven 537:aa pari kerrosta. Sen päälle laitoin kerroksen Flormarin U04:sta. Kukkadecalit eivät näkyneet värillisellä pohjalla ihan niin hyvin, kuin olisin halunnut, mutta kyllä ne sieltä erottui. Kukkadecalien lisäksi laitoin vaaleanpunaisia pyöreitä niittejä. 

11 kommenttia: