keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Mustia ruusuja

Moikka! Tein eilen uudet kynnet ja en jaksanut ruveta tekemään mitään kauhean erikoista sen jälkeen, kun yritin saada sokerilakkoja puoli tuntia pois. Postauskin jäi tälle päivälle. 



Yksinkertaisuudessaan lakkasin pari kerrosta Flormarin U14 pohjalle ja leimasin koko kynnet ruusuleimat mustalla. Tekstin puolesta tästäkin postauksesta tuli vähän lyhyt, mutta on sentäs kuvat. :)

lauantai 23. marraskuuta 2013

Sokeriset lumihiutaleet

Moikka! Pääsin vihdoin kokeilemaan mun Isadoran sokerilakkoja kynsillekkin, kun jo ostaessa suunnittelin tekeväni niillä kynnet, kun ensilumi tulee. Torstaina se sitten tännekkin tuli, mutta melkein saman tien lähti suurimmaksi osaksi. 
Tosiaan siis, mulla oli jo selvä kuva mielessä millaiset kynsistä tulisi ja lakkasin sen mukaan, vaan eipä olisi kannattanut. Olisi kannattanut jättää lumihiutale leimat pois ja laittaa niiden tilalle pieniä kultaisia lumihiutaleita, jotka tilasin Mimaxilta. Ensinnäkin nää oli ehkä hankalimmat kuvattavat ikinä. Oikeasti, en varmaan ikinä ennen oo käyttänyt näin paljoa aikaa kynsien kuvaamiseen, ja en ollut yhteenkään kuvaan tyytyväinen! Olin kuitenkin laiska enkä alottanut uutta kuvaussessiota. :P Vielä kun ei ollut luonnonvaloa, niin mun piti käyttää salamaa, koska en omista luonnonvalo lamppua. Salaman takia leimat ei näy senkään vertaa, kuin luonnossa. Nooh, otin sitten muutamia kuvia ilman salamaakin, jotta saisi edes jonkinlaisen käsityksen kynsistä. 
Kuva on muuten huonolaatuinen ja hieman tärähtänytkin, mutta kynnet sentään näyttävät siltä, kuin pitääkin. Ja sehän on pääasia. 
Onko kenelläkään muulla ollut vastaavanlaisia ongelmia kynsien kuvaamisessa?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Liiloja kukkia liilalla pohjalla

Moikka! Edelliset kynnet alkoi olla kärjistä jo aika kuluneet, vaikkei kauaa ehtinyt olemaan. Onneksi pääsin tänään jo yhdeltä, niin oli hyvin aikaa kynsille :)
Mulla oli vähän ongelmia osata päättää, että millaiset kynnet teen. Olisin halunnut leimata ja käyttää decaleja, mutta piti päättää vain toinen. Aluksi liukuvärjäsin Maydellinen, Loréalin ja Yes Loven lakoilla ja sen jälkeen sitten päädyin vaalean liiloihin kukkadecaleihin. Nää kukkadecalit sopikin mun mielestä näihin sitten tosi hyvin! Varsinkin nyt, kun oon jo hetken näitä kynsiä tässä kattellut. :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Perle De Jade

Moikka! Tänään mulla pääsi kaksi testaamatonta lakkaa käyttöön. 




Pohjalle lakkasin Loréalin Perle De Jadea kolme kerrosta. Pullossa tämä lakka näyttää vaaleammalta, mitä kynsillä. Juureen tuputtelin ensin Kissin vaaleanpunaista glitteristä koristelulakkaa (Pink Glitter) ja sen päälle Flormarin Gl02'sta. Alkuperäsen suunnitelman mukaan olisin laittanut vielä vaaleanpunaisia ja hopeisia strasseja, mutta näistä tulikin jo hyvät näin, joten jätin ne laittamatta. :)

perjantai 15. marraskuuta 2013

Hempeät koko kynnen leimat

Moikka! Mun kynsitarviketilaus ei jäänyt vaan siihen yhteen tilaukseen, vaan tilasin viikko sitten kaksi jättikokoista leimauslaattaa, joista mun käsityksen mukaan löytyy kaikki kuviot, jotka on Konadin laatoissa. En oo vaan vielä ehtinyt ottamaan niistä kunnollisia kuvia. 
Pohjalle lakkasin Dependin 298'a kolme kerrosta ja leimasin toisesta uudesta laatasta koko kynnen kuviot Yssyn 29'llä. Näissä on jotain sellasta, mistä tykkään tosi paljon. Voi olla, että se on värien takia, koska voisin väittää, että jos olisin tehnyt jollain muulla väriyhdistelmällä, en ehkä tykkäisi näistä. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hetken Lumo

Moikka! Edelliset kynnet alko olla jo vähän kuluneet, ja niitit irti. Onneksi pääsin jo yhdeltä, niin oli hyvin aikaa tehdä kynnet. 

Aluksi lakkasin pohjalle kolme kerrosta Lumenen Hetken Lumoa, enkä sitten millään meinannut keksiä sen päälle mitään. Olisi tehnyt mieli taas käyttää decaleja, mutta kun viime kynsissä oli niitä, niin ajattelin tehdä jotain ihan erilaista tällä kertaa. Aikani pähkäiltyä otin mustan ja hopeisen lakan ja vetelin muutamat viivat päälle ja kynnet sai olla valmiit.  Vaikka olishan jotkut leimatkin saattanut sopia hyvin tuon lakan kanssa. 
Kai näilläkin kynsillä pari päivää sitten menee, vaikka musta tuntuu, että kyllästyn näihin nopeesti. :P

maanantai 11. marraskuuta 2013

Yodel me on my cell

Moimoi! Tänään pääsin vihdoin kokeilemaan omille kynsilleni Opin Yodel me on my celliä, josta kerroin jo tässä postauksessa. Ekaa kertaa oli myös testissä perjantaina saapuneet water decalit ja pyöreät niitit
Decalit olikin vielä kätevämpiä mitä olin luullut! Nyt jo ihan ihmettelen, että miksi en aiemmin sellaisia ole hankkinut. Parempi silti nyt, kun ei koskaan. Tykästyin näihin niitteihin niin, että taidan tässä lähiaikoina tilata lisää eri värejä. Ja viimeistäänkin huomenna pääsen (oikeastaan joudun) kokeilemaan näitä ihan kunnollisessa käytössä. Mulla on koulussa meinaan uintia, saa nähdä montako niittiä sen tunnin jälkeen kynsillä on. 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Kultaisia niittejä

Mooi! Mulla on muutamia jo aikasemmin ostettuja lakkoja, jotka ei oo vielä päässyt kynsille, mutta halusin silti kokeilla nyt toista eilisistä ostoksistani. 
Flormarin LS09. Läpikuultava ja shimmerinen nudelakka. Olin jo pidemmän aikaa havitellut jotain tällästä lakkaa.
Koristeluista tein aika yksinkertaiset, mutta silti omalla tavallaan näyttävät. Tosin, ehkä mieluummi kaukaa kauniit. Mustasta rajasta ei tullut ihan niin siisti, kun olisin halunnut. Teipillä kun ne tein, niin ei tainnut olla reunoista ihan kunnolla kiinni. 
Niiteistä sen verran muutamalla sanalla vielä, että nää olikin käytössä paljon huomaamattomampia, mitä olin kuvitellut. Paljon ohuempia, kuin strassit, joten luulisin että nää pysyykin mulla kauemmin sinkoilematta irti. 

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tilaus pitkästä aikaa

Moikka! Rupesin tossa joku päivä miettimään, etten oo tilannu ikuisuuteen, meinaan ihan oikeesti tosi pitkään aikaan yhtään mitään kynsiin liittyvää. Keskiviikkona sitten päätin tehdä tilauksen Mimaxille, en kuitenkaan mitään kovin suurta, mutta tilauksen silti. 
Water decalseja. Oikeesti mua hävettää myöntää, että nää on mun ekat decalsit, vaikka kaikissa muissa blogeissa nää on pyörinyt jo iät ja ajat! :D Mutta kun tosiaan, mun viime tilauksesta on varmaankin noin vuosi.. hävettää myöntää sekin. :D 
Kuvan oikeassa yläkulmassa on muuten kaupanpäälliset, ilmeisesti neliönmallisia tarroja tm. mitä paketista äkkiä vilkasin, kun en ole kerinnyt niihin sen kummemmin vielä tutustumaan! 
 Sitten erilaisia niittejä, pyöreitä, neliöitä ja lumihiutaleita. Ootan jo, et pääsen kokeilemaan näitä! Ja siinä se tilaus sitten olikin.
 Tänään kävin Tokmannilla ja siellä oli Flormarit 2kpl/3€. Ostin kaksi, vaikka olisi ollut monta muutakin, mitä multa vielä puuttuu.
 LS09 ja GL02
En ole ehtinyt kokeilemaan näitä lakkoja vielä, mutta toivottavasti mahdollisimman pian löydän aikaa kynsien huollollekkin. :)
Sitten vielä laitoin kuvan tähän postauksen loppuun, kun Sini tuli katsomaan miten mun lakkojen kuvaaminen sujuu. :D Taisi sen jälkeen vähäsen leikkiäkkin pulloilla. 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Princesses Rule!

Moikka! Taas pääsi yksi uusista lakoistani kokeiluun, Opin Princesses Rule! 



Äiti sanoi mulle jo sillon, kun näytin ostoksiani hänelle, että tää lakka ei oo yhtään mun näkönen, ja että oli vähän ihmeissään kun päädyin ostamaan sellaisen. :D Silti ainakin äitini on sitä mieltä, että tää on tosi nätti lakka. Onhan se, vaikka niinkään mun näkönen. Päivän kattelin näitä vaan yksvärisinä. En meinaan eilen ehtinyt tehdä koristeluja, kun teki mieli leipoa. :P 

Tänään sitten maalasin kukkia päälle, ja jottei niidenkään maalaminen olisi käynyt helpoimman kautta, maalasin puhelimeni valon avulla. Täällä on niin kauhee myrsky, että sähkötkin meni. Onneksi ei silti kauaksi aikaa. 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Siskon valuvat halloweenkynnet

Mun isosisko tuli tänään käymään meillä ja tein sitten hänelle uudet kynnet. :)

Toiveena oli veriset halloweenkynnet ja katteltiin netistä vähän kuvia ja tälläset sitten tein. Huomasin just, että unohdin kuvata lakat, mutta valkonen on Wet n Wildin French White Creme ja punainen on Opin Die Another Day. Siskoni ainakin tykkäsi kovin, ja onnistuin paremmin valuvissa kynsissä, kuin kuvittelin. Ekaa kertaa meinaan kokeilin!

Viime viikonloppuna tein kaverilleni kynnet, joissa oli pandoja, kukkiva kirsikkapuu, bambuja ja Yin & Yang symboli, mutta sitten menin laittamaan niihin mattapäällyslakan päälle, ja kaikki levisi.. Harmitti se kaiken vaivan jälkeen, ja kun en saanut niistä postausta sen takia, vaikka olisin halunnut!
Mun kone ei suostu tekemään yhteistyötä pidempään mun kanssa, joten mukavaa lauantai-iltaa kaikille!